Musiikkiarkiston perustaminen

Suomen Jazzarkisto perustettiin Helsingissä 10.12.1990 Manu Teittisen aloitteesta. Tavoitteena oli kerätä talteen suomalaisen jazzin historiaan liittyvää aineistoa. Nimi Suomen Jazz & Pop Arkisto otettiin käyttöön vuonna 1997, jolloin arkiston työsarka laajeni kattamaan koko suomalaisen populaarimusiikin kentän. Samoihin aikoihin arkisto muutti Meilahdesta Arabianrantaan, jossa arkistolla oli noin 100 m2:n toimistotilat ja 70 m2:n makasiinitilat. 1.7.2010 alkaen arkisto on palvellut asiakkaitaan Sörnäisten rantatie 25:ssä. Vuonna 2015 nimeksi otettiin käyttöön Musiikkiarkisto JAPA, vuodesta 2017 lähtien arkisto tunnetaan ytimekkäästi Musiikkiarkistona.

© Jouni Eerola / Music Archive Finland

Arkiston ensimmäisenä johtajana toimi jazzmuusikko ja -historioitsija Jukka Haavisto vuoteen 1997. Hän keräsi arkistoon merkittävän määrän suomalaista jazztietoa vuosilta 1919–1959 ja runsaasti myös tuoreempaa aineistoa. Jukka Haavistolle myönnettiin musiikkineuvoksen arvonimi 2007.

Haaviston jälkeen johtajana on toiminut musiikintutkija Juha Henriksson, jonka kaudella Musiikkiarkisto on muun muassa keskittynyt äänitedigitointiin ja arkistoyhteistyöhön. Vuosina 2008–2015 väliaikaisena arkistonjohtajana toimi populaarikulttuurin historian tutkija Janne Mäkelä.

Vakinaiseen henkilökuntaan on vuodesta 1996 kuulunut lisäksi arkistonhoitaja, ensin vuosina 1996–2008 arkistosihteeri/amanuensi Natta Holma ja vuodesta 2008 lähtien Maaret Storgårds. Vuodesta 2020 lähtien arkistolla on myös ollut vakinainen järjestelmäasiantuntija Jouni Eerola, joka on työskennellyt arkistossa jo vuodesta 2008 lähtien. Arkiston hallituksen puheenjohtajana toimi vuoteen 2007 saakka Timo Vähäsiltä ja vuosina 2007–2015 Jaakko Harjula. Nykyisin tehtävää hoitaa Hannu Tolvanen.

Julkinen toiminta

Musiikkiarkiston päätehtävinä on alusta asti ollut kerätä, tallentaa ja saattaa käyttöön suomalaista tai Suomeen liittyvää populaarimusiikin aineistoa. Arkiston kokoelmiin on kuka tahansa voinut tutustua. Lisäksi arkisto on pyrkinyt näkymään suurelle yleisölle. Esimerkiksi arkiston aineistoista vuonna 1993 koottu Stadi svengaa -näyttely keräsi noin 25 000 kävijää. Kahta vuotta myöhemmin Eugen Malmstén -tapahtumassa esiintyi 170 muusikkoa, ja vuonna 1996 arkisto oli mukana suomalaisen jazzin 70-vuotisen taipaleen juhlinnassa. Vuosina 2015–2017 arkiston aineistoja oli esillä Helsingin kaupunginmuseon Musiikkia – Kaupungin soivat muistot -näyttelyssä.

Musiikkiarkisto on myös puuhannut keskustelutilaisuuksia ja konsertteja. Esimerkiksi keväällä 2017 järjestettiin Sata vuotta populaarimusiikkia -keskustelusarja ja siihen liittyvä näyttely Helsingin Kirjasto 10:ssä.

Musiikkiarkisto on julkaissut suomalaista populaarimusiikkia käsitteleviä kirjoja ja levyjä. Osa julkaisuista on nykyisin saatavana avoimesti verkossa. Erik Lindströmin rahastosta on vuodesta 2003 jaettu apurahoja nuorille suomalaismuusikoille opintomatkoihin ulkomaille, pääasiassa Yhdysvaltoihin.

Per-Fredrik Lindholmin arkisto / Music Archive Finland

Tieteellinen toiminta

Musiikkiarkisto on Suomen ainoana populaarimusiikkiin erikoistuneena arkistona palvellut niin tutkijoita kuin musiikin ammattilaisia, toimittajia ja alan harrastajia. Arkiston tavoitteena on olla suomalaisen populaarimusiikin ”keskusmuisti”, johon on kerätty musiikkikulttuurin kasvava moninaisuus. Tähän Musiikkiarkisto on pyrkinyt tieteellisen arkiston kriteerein. Aineiston tallentaminen, säilytys ja luettelointi on valjastettu tutkimusta ja tieteellistä toimintaa varten. Koska populaarimusiikin tutkimus on nykyisin luonteeltaan monitieteistä, Musiikkiarkiston kokoelmat ovat hyödyksi musiikintutkijoiden lisäksi muun muassa historioitsijoille, yhteiskuntatieteilijöille, media-, kulttuurin- ja kielentutkimukselle sekä kauppatieteelle.

Musiikkiarkisto on tehnyt aktiivisesti yhteistyötä suomalaisten korkeakoulujen kanssa muun muassa tarjoamalla aineistojaan virtuaaliopetukseen ja asiantuntemustaan kenttätyöopetukseen. Musiikkiarkisto on myös ollut mukana järjestämässä jazztutkijoiden konferensseja yhteistyössä pohjoismaisten tutkijoiden ja yliopistojen kanssa.

Musiikkiarkisto on keskittynyt suomalaisen tai Suomeen liittyvän populaarimusiikkikulttuurin säilyttämiseen. Koska populaarimusiikin historiaa on määrittänyt vahvasti äänien kansainvälisyys, myös arkiston aineisto ja toiminta ylittävät kansalliset rajat. Musiikkiarkiston kokoelma kertoo omalta osaltaan Suomen ja muun maailman välisestä kulttuurisesta vuorovaikutuksesta.

Käytännön tasolla Musiikkiarkisto tekee yhteistyötä ulkomaisten arkistointi- ja digitointiammattilaisten sekä muiden toimijoiden kanssa. Hedelmällisin näistä yhteistyökuvioista on ollut Training for Audiovisual Preservation in Europe (TAPE), jossa Musiikkiarkisto oli vuosina 2004–2008 mukana Suomen edustajana. Projektin aikana laadittiin audiovisuaalisen aineiston digitointiin ja pitkäaikaissäilytykseen liittyvää ohjeistusta ja järjestettiin koulutusta.

Musiikkiarkisto on ollut vahvasti mukana arkistoalan kehittämisessä esimerkiksi toimimalla aktiivisesti vuoden 2017 lopussa päättyneen Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen eri työryhmissä.

© Jouni Eerola / Music Archive Finland

Populaarimusiikin haasteet

Historiansa vuoksi Musiikkiarkiston jazz-tausta näkyy nimen lisäksi myös kokoelmien luonteessa, mutta 2000-luvulla myös muu populaarimusiikki on päässyt esiin. Musiikkiarkisto ei tee arvottamista sen suhteen, onko jazz, blues, rock, pop, hiphopmusiikki, iskelmä, laulelma, tanssimusiikki, viihdemusiikki, kansanmusiikki tai joku muu tyyli tai lajityyppi toista merkittävämpi.

Populaarimusiikin moninaisuus on Musiikkiarkistolle suuri haaste. Populaarimusiikkia on vaikea määritellä, sillä se on – etenkin musiikillisen tyylin ja muodon suhteen – historiallisesti ja kulttuurisesti muuntuvaa. Musiikkiarkiston mukaan populaarimusiikki on pääosin laajoille markkinoille tarkoitettua musiikkia, jonka tekemiseen, tallentamiseen, levittämiseen ja kokemiseen käytetään modernia sähköistä teknologiaa ja jota määrittävät tyylien moninaisuus ja useimmiten vahvat rytmiset ainekset.

Populaarimusiikki on maailman suurin kulttuuriteollisuuden ala. Koska populaarimusiikin arvo kulttuuriperintönä kasvaa koko ajan, Musiikkiarkisto keskittyy mahdollisimman laaja-alaisesti erilaisten dokumenttien keräämiseen. Materiaalin runsauden takia resurssien puute on kuitenkin vakava ongelma, minkä seurauksena Musiikkiarkisto keskittyy hankintapolitiikkansa mukaisesti ensisijaisesti ainutkertaisen, ei-julkaistun musiikkiperinteen tallentamiseen.